Olin lapsuuskotini takapihalla. Seurassani oli mies, joka saattoi olla aviomieheni. Hän ei muistuttanut kaikin tavoin todellista miestäni. Maassa oli pieni ruumisarkku. Minä halusin sen äkkiä hautaan, koska tunnelma oli minusta masentava ja jotenkin pelottava.
Mies luki kirjallisia ohjeita. Hän totesi, että ennen kuin arkku voidaan haudata, pitää kanteen koputtaa. Jos koputukseen vastataan arkun sisältä, siitä seurasi erilaisia toimenpiteitä. Arkku pitäisi naulata kiinni erikoisnauloilla tai jotain. Sanoin, että tuo on mielestäni järjetöntä taikauskoista höpöhöpöä. Kun mies sitten kuitenkin koputti arkun kanteen, alkoi arkku heilua mahdottomasti ja sisäpuolelta kuului koputus. Mies avasi arkun kannen, mutta sisällä oli vain kaunis lapsen ruumis, täysin liikkumattomana ja levollisen näköisenä. Mies katseli sitä pitkään. En tiedä oliko lapsi minun, tuon miehen tai jopa yhteinen
Minua kammotti kaikki tämä ja sanoin, että haudataan se nyt heti ja mennään sisälle lämmittelemään. Mies otti arkun ja laittoi sen vain isomman laatikon sisään. Se jäisi pysyvästi maan pinnalle. Minusta se ei ollut ollenkaan mukava ajatus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommenttisi