Raskasta on

Näin unta, että lääkäri teki minulle sisätutkimusta. Hän kertoi, että olen raskaana, mutta istukka on osittain irti. Kysyin mitä asialle pitäisi tehdä. Hän lähetti minut ”arvostetun kollegansa” vastaanotolle Tapulikaupunkiin, jonne minut siirrettiin omituista liukuhihnaa pitkin. Toisen lääkärin etunimi oli Jukka. En enää muista sukunimeä, vaikka sekin mainittiin. Hän sanoi, että minulle pitäisi tehdä pieni leikkaus. Hänen välineensä vaikuttivat likaisilta ja omituisilta, enkä ollut muutenkaan vakuuttunut hänen ammattitaidostaan, vaikka hän olikin miellyttäväpuheinen. Hän selitteli minulle, että jokin poikavauvaa odottanut potilas oli valittanut, että "vauvan pippeli pistää" häntä sisältäpäin, mutta sekin parani vastaavanlaisella leikkauksella. En halunnut kääntyä sängyssä selälleni ja yritin muutenkin vastustaa toimenpiteitä, mutta olin aivan lääketokkurassa. Onneksi uni ei jatkunut.

Pullaa ja punajuuria

Olin vanhempieni kotona ja etsin kuumeisesti kehyksiä. Minulla oli näet jokin saamani todistus, jonka halusin jostain syystä ripustaa seinälle. Löysin eräästä suljetusta kaapista kehystetyn diplomin, jonka isäni oli saanut palvellessaan ilmavoimissa. Todellisuudessa isäni ei tiettävästi ole ollut ilmavoimissa, mutta tuo dokumentti olikin säilötty kaappiin piiloon. Ihmettelin asiaa, mutta päätin irrottaa raamin omaan käyttööni.
Samassa laatikossa oli myös avattu purkki etikkapunajuuria (taas punajuuria) ja pellillinen raakoja, täydellisesti kohonneita pikkupullia. Minulle selvisi, että ne oli leiponut legendaarinen mummini, joka kuoli jo ennen minun syntymääni. Kuinka ihmeessä pullat olivat voineet säilyä noin hyvinä kaikki nämä vuosikymmenet? Päätin paistaa ne. Olin kuitenkin ilmeisesti kokonaan unohtanut, miten pullat pitää paistaa, sillä käristin niitä paistinpannussa. Äkkäsin mokani, kippasin pullat uunipellille ja laitoin uuniin, mutta pullat olivat jo rumia ja pinnastaan palaneita. Tunsin möhlänneeni ainutkertaisen tilaisuuden, mutta lohduttauduin sillä, että niin vanhat pullat olivat todennäköisesti kuitenkin pilalla.

Surku Savolainen sisustaa jälleen

Uneni keskiössä olivat Ikean Malm-sarjan lipastot. Myönnettäköön, että todellisuudessakin kodistamme löytyy niitä useampiakin, mutta unessa olimme hankkineet vielä paljon enemmän, kaiken kokoisia ja värisiä. Olimme remontoimassa keittiötä niin, että irrotimme kaikki keittiökaapit ja laitoimme tilalle Malm-lipastoja. Huokailin, koska ne kaikki pitäisi purkaa pakkauksistaan ja kasata. Joka paikka tuntui muutenkin olevan täynnä roskaa. Ystäväni Jatta (nimi muutettu) ja Sanna (nimi muutettu) istuskelivat sohvalla, silppusivat paperia ja heittelivät sitä lattialle, vaikka minä yritin siivota.

For who could ever learn to love a beast?

Olin muuttunut hirviöksi, samannäköiseksi kuin Disneyn Kaunotar ja hirviö –elokuvassa. Toisin kuin esikuvani, olin erittäin mielissäni hirviömäisestä olemuksestani. Pystyin ajamaan uhkaavasti käyttäytyvät ihmiset ja koirat pois kimpustani vain hampaita esittelemällä, murisemalla tai karjumalla.
Asuin valkoisessa, pyöreässä huoneessa ja makasin kylpyammeessa. Tunsin, kuinka karvainen turkkini imi vettä ja silloin tajusin, että kun nousisin kylvystä pois, hirviönnahkani jäisi ammeeseen ja minusta kuoriutuisi tavallinen, alaston ja haavoittuva ihminen, jota toiset eivät säälisi eivätkä pelkäisi. En olisi millään halunnut lähteä lämpimästä kylvystä kylmään, julmaan maailmaan… tai nousta lämpimästä sängystä ja lähteä töihin. Miten vaan.

Elintarvikehygienia

Olin mystisessä romuvarastossa, joka oli ehkä uusi työpaikkani, ehkä jonkun yksityinen koti, ehkä molempia. Olin ostanut ruokakaupasta mm. ison pussillisen punajuuria. Minun piti viedä ne jääkaappiin, mutta jääkaapin ylähyllylle oli majoittunut kolme hihittelevää teinityttöä, jotka eivät suostuneet siirtymään pois. Minä en uskaltanut komentaa niitä kunnolla, vaikka minun olisi pitänyt. Jätin punajuuret lämpimään ja hain itselleni juomalasiksi vanhanaikaisen oluttuopin, joka oli aivan likainen. Kun tutkin likaa tarkemmin, se olikin täynnä tapettuja täitä ja toukkia, jotka olivat osittain jauhautuneet mössöksi. Aika inhottavaa.

Aivopesun perusteet

Heräilin äitini ja lapseni kanssa punaisella ja violetilla sisustetussa hotellihuoneessa. Katselin ikkunasta ulos. Alhaalla oli sotkuinen, pitkätukkainen ja -partainen itsensäpaljastaja, joka häiriköi ympäristöään ja huuteli törkeyksiä. Jostain syystä pystyin juttelemaan hänen kanssaan normaalilla puheäänellä, vaikka huoneemme oli kahdeksannessa kerroksessa. Yritin jutella hänelle "asiallisesti", mutta en oikein onnistunut. Lopulta turhauduin ja suljin ikkunan.
Ryhdyin lukemaan jonkun entisen uimahyppääjän(...) kirjoittamaa kirjaa, jonka aiheena oli hänen kehittämänsä uudenlainen yhteiskuntateoria. Siinä käytettiin paljon vertauksia uimahyppyyn ja uintiin. Teksti oli vaikeaselkoista ja joku oli kirjoittanut lyijykynällä marginaaleihin omia kitkeränoloisia huomautuksiaan tyyliin "uskomatonta aivopesua". Kirjan sotkija oli myös yliviivannut kirjan kannesta alkuperäisen otsikon ja korvannut sen omalla näkemyksellään.

Unta vai unen puutetta?

Tilasin verkkokaupasta kymmenen kappaletta miesten talvitakkeja. Verkkokaupan maskottina oli isonenäinen herätyskello. Jouduin täyttämään verkkolomakkeeseen mm. lukion päästötodistuksen arvosanoja ja muutakin täysin epäolennaista. Lopulta sieltä tuli vastaus, että takit saapuisivat perjantaina. "Olisipa jo perjantai", huokailin.

Sain tädiltäni lahjaksi paketin, joka oli suurehko, mutta ei valtaisa. Sen sisältä löytyi silti 120 cm leveä runkopatjasänky. Halusin päästä nukkumaan.

Arvoitus

Mitä saadaan, kun sekoitetaan toisiinsa mm. ostoskeskus, työpaikka, kylpylä, Barbapapa-pukuun pukeutunut entinen työkaveri, koulun liikuntasali ja koululaisten kevätjuhlanäytelmä, jyrkänteen reunalta roikkuminen, ihmissyönti, karkkikauppa, joulukalenteri ja Tuntematon sotilas? Saadaan viimeöinen uneni. Alkaa turhauttaa, kun en ole nähnyt viikkoon sellaisia unia, joista saisi mitään kirjoitettavaa.

Pimeä kuu

21. helmikuuta 2008 oli Suomessa täydellinen kuunpimennys. Minä ja mieheni heräsimme viiden kieppeillä sitä katselemaan, mutta eihän siellä muuta näkynyt kuin hassu punerrus, koska oli niin sumeaa ja pilvistä. Sitten menin takaisin sänkyyn ja uneksin:

Olin lapsuuskodissani. Sielläkin oli pilvistä, mutta pilvien rakosista näkyi taivas. Taivas oli täpösen täynnä tähtösiä, jotka liikkuivat nopeasti. Isäni oli unessani elossa. Menimme molemmat ulos katselemaan kuunpimennystä.

Kuu oli matalalla ja se näytti todella suurelta. Kun katselin kuuta, huomasin, että sillä oli Urho Kekkosen kasvot. Isäni oli sivummalla, ja sanoi, että eikös tuo kuu vaan näytäkin jotenkin tutulta. Menin hänen paikalleen katsomaan ja kappas kummaa: siitä kulmasta katsoen kuu näyttikin Mauno Koivistolta.

Vahvaa lääkettä

Sinisilmäisen kissan kyyneleet ovat ihmelääkettä.



Jos ne eivät tehoa, tiikerin kyyneelet ovat vielä tehokkaampia.
(tämän opin unessa televisio-ohjelmasta, joka oli hassusti piirretty)

Tammikuu 2007

Julkaisen jälleen unen menneiltä vuosilta. Luin tammikuussa 2007 erään kirjan, joka loppui täysin epätyydyttävästi. Kirjoitin kirjaan "paremmaksi lopuksi" jatkoa unissani. Unen alkuperäiset sanamuodot eivät välttämättä olleet aivan samanlaiset, mutta tarina kulki kutakuinkin seuraavanlaisesti:
Julle-Julia ja Kankisaparo rakastelivat aamiaispöydässä, kuten he olivat tehneet joka aamu. Sitten mies (Kankisaparo) lähti pois. Nainen käveli ulos lumisateeseen ja muuttui siellä lumiukoksi. Kun mies tuli kotiin, näki hän naisen lumiukkona. Hänestä nainen näytti kuitenkin kauniimmalta kuin koskaan aikaisemmin. Hän syleili itkien vaimoaan ja hänen kuumat kyyneleensä sulattivat lumiukon. Jäljelle jäi ainoastaan porkkana, joka oli ollut lumiukon nenä.
Katsoessaan porkkanaa mies jotenkin tiesi, että hänen olisi syötävä tuo porkkana. Siten hän saisi itse kantaakseen lapsen, jota hänen naisensa oli kantanut. Mies poimi maasta porkkanan ja itkien, mutta määrätietoisesti söi sen kokonaan. Niin mies tuli raskaaksi ja kantoi lasta.
Kun tuli synnyttämisen aika, hän olikin aivan hämillään. Mistä aukosta lapsi syntyisi? Miten? Miksi hän ei ollut tullut ajatelleeksi tätä aikaisemmin? Mitä hän oikein oli ajatellut, kun oli syönyt porkkanan?
Mies tarttui veitseen ja asettui sängylle selälleen, mutta lapsi leikkaisikin itse miehen auki sisäpuolella. "Lapsi" olikin aikuisen naisen kokoinen ja nousi veitsi kädessä ulos miehen vatsasta. Miehen ruumis jäi siihen hengettömänä ja lapsi lähti kävelemään.
Sitten katosi inspiraatio.

Lepää rauhassa, jooko?

Olin lapsuuskotini takapihalla. Seurassani oli mies, joka saattoi olla aviomieheni. Hän ei muistuttanut kaikin tavoin todellista miestäni. Maassa oli pieni ruumisarkku. Minä halusin sen äkkiä hautaan, koska tunnelma oli minusta masentava ja jotenkin pelottava.

Mies luki kirjallisia ohjeita. Hän totesi, että ennen kuin arkku voidaan haudata, pitää kanteen koputtaa. Jos koputukseen vastataan arkun sisältä, siitä seurasi erilaisia toimenpiteitä. Arkku pitäisi naulata kiinni erikoisnauloilla tai jotain. Sanoin, että tuo on mielestäni järjetöntä taikauskoista höpöhöpöä. Kun mies sitten kuitenkin koputti arkun kanteen, alkoi arkku heilua mahdottomasti ja sisäpuolelta kuului koputus. Mies avasi arkun kannen, mutta sisällä oli vain kaunis lapsen ruumis, täysin liikkumattomana ja levollisen näköisenä. Mies katseli sitä pitkään. En tiedä oliko lapsi minun, tuon miehen tai jopa yhteinen

Minua kammotti kaikki tämä ja sanoin, että haudataan se nyt heti ja mennään sisälle lämmittelemään. Mies otti arkun ja laittoi sen vain isomman laatikon sisään. Se jäisi pysyvästi maan pinnalle. Minusta se ei ollut ollenkaan mukava ajatus.

Ehkä minulla oli jano

Olin jollain metsäretkivaelluksella porukassa. Mukana olivat myös Tupu, Hupu ja Lupu, kuvattuna samannäköisinä kuin Ankronikka-televisiosarjassa. Metsässä tapahtui räjähdys, mutta kukaan ei loukkaantunut. Retki päättyi kahvilantapaiseen, jossa oli tarjolla mm. jäävettä kannusta. Otin lasin toisensa perään ja toistelin: "Ai, miten voi vesi maistua hyvältä! On kyllä niin hyvää vettä... pitää vielä ottaa yksi lasillinen... niin hyvää vettä..."