lauantai 23. helmikuuta 2013

Surku Savolainen kohtaa tytöttelyä

Olin päätynyt sairaalaan. En potilaaksi, vaan töihin, mikä ihmetytti minua kovin. Sanoin, ettei minulla ainakaan hoitoalan koulutusta ole, mutta jotain toimistotyötä varmaan piti minun tekemän. Kaksi suurta sairaalaa oli yhdistynyt, ne oli liitetty toisiinsa yhdyskäytävällä. Aluksi joku hoitaja (jolla on esikuvansa eräässä varhaisessa työpaikassani) vei minut isoon, jäiseen liukumäkeen ja käski laskea siitä. Kyseessä oli kai jokin rituaali uusille työntekijöille. Hänellä itsellään oli tukeva haalari, mutta minulla vain ohuet kangashousut, joten kieltäydyin laskemasta.

Sitten menin huoneeseen, joka muistutti melkoisesti nykyistä työhuonettani, paitsi että siellä oli myös suuren suuri akvaario ja jonkun toisenkin henkilön työpiste. Minulla oli vanhanaikainen, litran vetoinen lasipullo Coca-Colaa, ja huomasin juoneeni siitä jo puolet. Sekin on kummallista, sillä en oikeassa elämässäni tykkää juoda virvoitusjuomia, ainakaan kovin suuria määriä kerralla. Veinkin loput jääkaappiin.

Työpisteelleni tuli miespuolinen hoitaja, joka oli ulkoiselta olemukseltaan kuin blondimpi ja isotukkaisempi versio seuramiehestä. Mukana tuli hänen pikkusiskonsa, joka hänkin muistutti jotakuta tosielämän henkilöä, en vaan vielä ole keksinyt ketä… ehkä Iina Kuustonen... mutta ei hän ollut kovin lyhyt kuitenkaan...

Olin saanut sähköpostiini viestiketjun, jonka vastaanottajaksi oli merkitty liuta naispuolisia henkilöitä, myös minut. Siinä joku kyseli meikkivinkkejä silmien rajaamiseen, ja oli saanutkin jo muutamia vastauksia. Selitin, että minähän en itse meikkaa ollenkaan, enkä ymmärrä miksi minulle on moinen viesti lähetetty. Jostain syystä pikkusisko alkoi lääppiä tietokoneeni näyttöä sormella. Minä murahdin, että lopettaisi, mutta sitten blondimies otti vaaleanpunaisen huopakynän ja piirsi näyttöön ison sydämen. Kun kiukustuin asiasta, hän alkoi värittää koko näyttöä vaaleanpunaiseksi. Sanoin vihaiseen sävyyn, että hän ei saa poistua huoneesta ennen kuin on puhdistanut näytön tai vaihtanut sen puhtaaseen.  Hän ilkkui minua kysymällä, kuinka hän muka voi vaihtaa näytön toiseen ilman, että poistuu huoneesta hakemaan sen toisen näytön.

Olin niin kiukkuinen, että menin pöydän alle kihisemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi