sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Pettäjän tie

Makasin sängyssä ja vieressäni makasi mies. Sanoisin, että hän muistutti kaikin tavoin aviomiestäni, mutta unessa tiesin, että oikea mieheni oli nukkumassa viereisessä huoneessa. Halailin tätä toista miestä ja hän ehdotteli seksuaalista kanssakäymistä. Sanoin, että eihän se käy laatuun. Tilanne kuitenkin jatkui ja sanoin lopulta ”okei, anna se käteen, niin hoidetaan tämä pois”. Sitten tuli aamu ja oikea mieheni  heräsi. Myös petikaverini heräsi ja nämä alkoivat jutella. He olivat aivan samannäköiset keskenään. Minulla oli kauheita tunnontuskia, kun tunnustin miehelleni, mutta nämä miehet vain naureskelivat minulle ja olivat kavereita keskenään.

Toisessa unessa oli osuus, jossa menin yhden talon kellarikerrokseen. Siellä viemärit tulvivat ja lattiakaivoista kurkisti käärmeen pää. Sieltä nousi olento, jolla oli käärmeen pää, krokotiilin vartalo, muurahaiskarhun häntä ja koiran jalat. Käyttäytymiseltään se muistutti lähinnä koiraa, paitsi että se puski itseään ihmisten jalkoja vastaan, kuten kissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi