keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Gender Blender maistoi leipää ja muuta jännittävää

Valittuja paloja viimepäivien unisilpusta:
  • Leivoin leipää. Kukaan muu ei halunnut maistaa sitä, paitsi johonkin naisten kansallispukuun (tai kansallispukua muistuttavaan pukuun) pukeutunut partainen ja karvainen  henkilö.
  • Seuramies lahjoitti minulle ikivanhan, järkälemäisen matkapuhelimen, jolla ei voinut edes lähettää tekstiviestejä. Huomasin, ettei sillä voisi pian puhuakaan, koska akussa ei ollut varausta enkä ollut saanut yhteensopivaa laturia.
  • Matkustin muutamien vanhojen koulukavereiden ja heidän perheidensä kanssa lentokoneella jonnekin. Otin matkalla paljon valokuvia veistoksista ja puistoista, mutta minulle ei koskaan selvinnyt minne olimme matkustaneet.
  • Lupasin mystiselle Matti-nimiselle henkilölle toimittaa hulavanteen ja kassillisen pakastettua pullaa Kouvolaan ”läntisen Länsimäen kouluun”. Valtavan suuressa Kouvolassa oli myös itäinen Länsimäki ja pelkkä Länsimäki. Mieheni oli kuski ja ajelimme ympäriinsä, mutta emme millään löytäneet läntistä Länsimäkeä. Pullat taisivat ehtiä sulaa.
  • Tapasin kaksi entistä työkaveriani. Toinen heistä halasi minua. Kaaduin maahan ja sain polveeni koirankakkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi